Tullessaan pohjoisesta juna puksuttaa Vantaan läpi ennen
päätymistään Helsinkiin. Luultavasti pysähdytään Tikkurilassa. Sen jälkeen
onkin Pasila, ja sitten liu´umme hiljalleen Töölönlahden ohi, Kansallismuseon
siluetti, Finlandia-talon marmorit...ja päätepysäkki. Vantaan kohdalla ei
ajattele muuta kuin että kohta ollaan Helsingissä, ei ole enää pitkälti.
Muutin Oulusta Helsinkiin 1998. Opettelin käyttämään metroa.
Ensimmäinen kosketukseni Vantaaseen oli Ankkarokki. Silloisen miesystävän
kanssa lähdimme huimapäisesti retkelle kauas Korsoon. Ilmainen konsertti, wow. Vaikka olikin
jossain hevonkuusessa. Kartasta katsottiin ja lopulta oikeastaan vaan
seurattiin massaa. Lähijunissa, minulle oudoissa kulkuvälineissä, oli ahdasta.
Ultra Bra heitti keikan. Muistan laulaneeni mukana siitä kuinka leijonat
savannilla nukahtaa. Kännykkä ei toiminut ja eksyin miesystävästä. Seuraavana
vuonna Ankkarokista tulikin maksullinen.
Nyt 17 vuotta myöhemmin matkustin jälleen vartavasten Korsoon.
Räkkärimarketti, Korson räkkärimarketti, oli ainoa jonka kuulin mieleni
perukoilta.
Lumo. Olen siitä kuullut, eikös se ollut aikoinaan jotain uutta. ”Monitoimikeskus
LUMO on kulttuurin ja taiteen kohtauspaikka, jossa järjestetään korkeatasoisia
kulttuuripalveluja” hehkuttaa nettisivu. No,
minä tarvitsen ainakin sen kirjaston.
Vaihdoin Helsingin Energian Vantaan Energiaan.
Netintarjoajalle uusi osoite, sähkösopimus ja kotivakuutus uusiksi, muuttofirman
ja -laatikoiden tilaus. Homma rupeaa olemaan tekemistä vaille valmis.
