Mutta…eihän täältä näy edes meri, parahtaa neito korsolaiselta parvekkeelta.
Ei niin, mutta yhtä kaunis auringonlasku kuin Kaivopuistossakin, uskokaa pois. Tai ehkä se on omanlaisensa, mutta joka tapauksessa vähintään yhtä kaunis.
Ensimmäinen viikko vantaalaisena käsitti lähinnä muuttokuorman roudausta ja purkua. Henkseleitä voi paukuttaa; ihan itse sain tietotekniikkakeskuksen (pöytäkoneena toimiva läppäri lisämonitoreineen yms. lisukkeineen) toimimaan sekä useammankin lampun kattoon asti. Ja kyllä, niihin tulee jopa valo.
Kermaperseenä pitkään toimineena olen aina onnistunut lykkäämään ne vähän ikävämmät hommat isälle, veljelle, poikaystävälle ja joskus jopa hövelille työkaverille. Et voisitsä tulla laittaan lamput mun kattoon. Mutta nyt näyttää vahvasti siltä että kyllä se onnistuu kun vaan rupeaa. Eikä tarvitse rasittaa silmäluomiakaan turhalla räpsyttelyllä. Työkaluja mulla ei tosin ole. Mitään. Että niiden huonekalujen kokoaminen vaihtoehtoisilla työvälineillä on ollut hieman haastavaa.
Mikä täällä sitten on erilaista. Ilmasto ainakin. Sisäilmasto. Vanhassa kotona oli aina trooppista – siihenkin tottui, että sisällä ei juuri tarvinnut vaatteita. Lämmitystä ei itse pystynyt säätämään. Tai sitten en vain osaa, tässä uudessakaan. Mutta jotenkin tuntuu terveellisemmältä että jatkuvan nakuilun sijasta yöllä oikeasti ovat yösukat tarpeen. Ja yöpaita.
Aamuisin kello soi kuudelta mutta koska alakerran naapuri herää viideltä niin minäkin. Vähän aikaa siinä meni että sain hommattua kahvinkeittimen. Mutta tänä aamuna toteutin yhden unelmistani. Seisoin parvekkeella höyryävän kahvikupillisen kanssa, hörppäsin ja katsoin alkavaa aamua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.